keskiviikko, 15. helmikuuta 2012

Keittiössäkin tapahtuu ja asiaa ektorpeista




Heissan!

Niin mennään taas eteenpäin -Joka päivä jotakin sillä on vain edettävä kun muuttokin lähestyy. Keittiön toinen seinä on vetimiä ja muutamaa listaa sekä huuvan hyllyä vaille valmis. Toinen (ikkunan puoli) valmistuu kun saadaan yksi puuttuva levy. Tähän tulee siis allas, tiskikone , roskakorien kaappi ja pyyheliina kaappi sekä tavallisia laatikostoja.
Molempien puolien väliin tulee saareke jossa runsaasti vedettäviä laatikoita. Jokainen tyhjä sivu (jossa näkyy mdf levyn kaapin sivu) laitetaan piiloon ovilla -näihin siis ylimääräiset ovet. Saadaan sitä pientä englantilaisen keittiön tunnelmaa.

Tänään oli taas erikoisammattimies tontilla puuhaamassa , joten toinen wc valmistui loppujen laattojen osalta -saumausta taas luvassa yllätys!
Huomenna jatketaan kattolistojen laittoa sekä tapetointia, eteinen ja olohuone tilat valmiiksi asti! Siten taas odotellaan tontille tavaraa saapuvaksi ja päästään eteenpäin. Tuntuu että aika loppuu kesken, mutta ei se tällä tahdilla lopu :)
Muuten kuka osaisi sanoa kuinka kauan ikealla kestää tilaus kotiin kuljettettuna.
Ajattelimme tilata muutaman ektorp sohvan näin alkuun ja siksi kyselenkin , että jos joku tietää kauan vie niin laitan jo tilauksen vetämään.
Onko ektorpin divaani muuten millainen käyttä ? Tai saman sarjan lepotuolit?
Voiko niissä tosiaan istua ja löhötä?


( Keittiö Puustelli ja laatat Pukkilan, vetimet Englannista)
Keittiön tunnelmiin mukavaa viikkoa!

18 Tästä pääset kommentoimaan:

  1. Tuo keittiö on sitten ihana!! Noin niin kuin tyhjentävästi sanottuna ;)

    Meillä on yksi Ektorpin nojatuoli täällä evakkokodissa. Se on talon halutuin tuoli ja kauhea kinaaminen on aina päällä, kuka siinä saa istua. Voin siis suositella lämpimästi! :D

    Kuljetusaikatauluista ei ole mitään tietoa, kannattaa varmaan soitella Ikeaan, josko osaisivat yhtään sanoa.
    Hienolla vauhdilla olette saaneet asioita eteen päin!

    VastaaPoista
  2. Oma Ektorpini tuli tosi nopeasti, muistaakseni parissa viikossa, ja tuoli (kuten sohvakin) on aivan ihanat, niin istua kuin lojuakin....oma suosikkiasento on istua tuolissa poikittain :D

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana keittiö teille tulee, ottaisin itsekin just tollasen :)

    VastaaPoista
  4. Ihana keittiö valmistumassa :)
    Ektorpeista sen verran että....löhötä voi niin sohvassa kuin tuolissakin...puhun kokemuksen rintaäänellä...siis ihanat kapistukset on.

    VastaaPoista
  5. Kaunis keittiö ja niin ihanat värit!
    Meillä ektorpit tuli reilussa viikossa, ja ovat olleet kyllä ihanat. Omistan kahdet valkoiset päälliset, kun toiset laitan pyykkiin, saan toiset heti kaapista puhtaana päälle. Toimii hyvin meidän kolmen lapsen perheessä.
    -Paula-

    VastaaPoista
  6. Ihana tuo keittiö.
    Olispa mukava päästä joskus kokkailemaan ihan uuteen keittiöön : )

    VastaaPoista
  7. Tsemppiä loppurutistukseen!! Olet vahva ja rehellinen ihminen, sen mitä sinua tämän blogin perusteella tunnen. Ja käsityösi ovat todella kauniita, on lahja olla käsistään noin taitava.. (itse voin vain haaveilla moisesta.. :))

    terv. Anonyymi vakkarilukijasi

    VastaaPoista
  8. Meillä meni noin kaksi viikkoa toimitukseen. Ikean keskusvarastohan sijaitsee etelä-Ruotissa. Tuli muistaakseni tekstiviesti, kun lähetys lähti varastolta ja tekstiviesti noin vuorokautta ennen kuin soittivat ja sopivat, monenko aikaan paketit kannetaan sisään ;) Todella sujuvaa!

    PS. Kivalta näyttää jo teillä!

    VastaaPoista
  9. On ne Ektorpit kyllä yllättävän mukavat. Meillä Raision Ikeassa oli ainakin tietyt päivät millon toimitti, se kannattaa kysyä kun tilaa. Eli jos nyt tilaa niin voi tulla vaikka nyt perjantaina tai mennä ensi viikon keskiviikolle, riippuen niistä päivistä milloin toimittaa. Voi olla eri systeemitkin toki.

    VastaaPoista
  10. Ihana keittiö... Näyttää hyvältä.

    VastaaPoista
  11. Hei,
    Meillä yksi ektorp sohva ja vielä kaksi isompaa sohvaa, ektorp sohva on hieman pieni löhöilyyn ja istuintyynyt tuppaavat tulemaan ulos paikoiltaan. Muuten kyllä käytännöllinen.

    VastaaPoista
  12. Aivan ihanalta alkaa keittiö jo näyttää.Mukavaa, kun hommat etenee.Ektorp-kalusteita ei ole itsellä, mutta olen Ikeassa niissä istunat ja tuttavilla, aivan mukavilta tuntuivat ja mikä parasta, kun niihin saa vaihtopäällisiä.Todella hyvä lisä lapsiperheessä.
    Mukavaa viikonloppua1 Terv Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista
  13. Todella kaunis keittiö! kelpaa sitten kokkailla. Toivottavasti pääsette pian muuttamaan:)

    VastaaPoista
  14. Ektorpit oli paljon paremmat meidän mielestä kun Kivikit mutta nykyseen sisustukseen vaan sopii niin paljon paremmin..

    VastaaPoista
  15. Hienolta keittiö näyttää!

    Meillä ollut joskus Ikean Ektorp, jossa parasta oli ne vaihdettavat päälliset. Sohva tuntui Ikeassa hyvältä, mutta pidemmän päälle ei sitten ollutkaan. Ei koettu ns. löhöilysohvaksi ja alle vuoden sitä kestettiin.

    Suosittelen hankkimaan L-muotoisen sohvan: "sakaralla" on ihana löhötä. Tehtiin niin, että ostettiin ylimääräinen "sakara", joten sohvan molemmissa päissä on "sakara". Kulmasohva kun ei meidän kotiin istunut. Toki nuo L-muotoiset sohvat ovat hintavia: omastamme maksettiin Askossa n. 700€ alennuksessa + ylimääräinen sakara. Kymmeniä sohvia käytiin kokeilemassa, ja vaikea oli löytää sellaista sohvaa, jossa olisi pehmeät istuintyynyt.

    Tuohon meidän sohvaan mahtuu hyvin useampi aikuinen löhöämään ja kaikkien tyynyjen päälliset on irrotettavia ja pestäviä, joskin niitä ei myydä erikseen.

    Joka tapauksessa Ikean sivuilta löytää toimitusaikataulut, tai voi sinne soittaakin. Sieltä saa myös halvalla/kiva-kortilla joskus ilmaiseksi vuokrata peräkärryn, joskin en tiedä, onko teidän suunnalla Ikea kuinka lähellä :)

    t: Jensku Granista

    VastaaPoista
  16. Ah mikä keittiö!♥
    Minulla ei ole kokemusta Ekotorpin divaanista eikä lepotuolista, mutta sohvista on. Ne ainakin ovat ihanat löhöily paikat, -perheesämme on kolme sohvaperunaa; minä, isäntä ja kissa... ;-) Joten kovassa käytössä ovat ja tykätty on!

    VastaaPoista
  17. Meillä on ektorpin lepotuoli ja rahi ja on kyllä ihan erinomaisen hyvä pari löhöilyyn ja lukemiseen ym. Hinta-laatusuhde on minusta erinomainen!

    VastaaPoista
  18. Sohva ja nojatuoli ovat mahtavia (tälläkin hetkellä löhöilen nojatuolilla, mutta divaani ei toimi sitten alkuunkaan. Siinä ei pysty löhöämään(liian lyhyt) eikä istumaan ryhdikkäästikään. Meidän divaani on jo 8 vuotta vanha, mutta täysin iskemätön, hyvin hyvin vähäisen käytön takia. Kivan näköinen kuitenkin ja ihan näppärän kokoinen :) Hinta-laatusuhde ja ulkonäkö on niin kohillaan ektorpeissa verrattuna esim askon vastaaviin. Ostan aina ja ikuisesti ektorpia!

    Löysin nyt vasta blogisi, ihana tuo uusi keittiö. Itselleni tulee tulevaan (sitten kun se löytyy) myös lasivitriinit täyskorkeena ja liesi väliin. Näin jossain topikeittiöiden mainoksessa ja oli ihana. Rakennatteko uutta taloa. Selailin juuri vastikään vanhoja toivekoti&puutarhojani ja teidän koti oli siinä. Lehti 6/11. Tämä on siis eri talo? Mitä kautta muuten sait talosi tuolloin lehteen, toivekoti&puutarhaan? Onko kotinne ollut muissakin lehdissä? Ihanaa että löysin blogisi, ihastuin taloonne niin lehdessä. Liityn lukijaksi :)

    VastaaPoista

Vain pieni tervehdys voi muuttaa koko päivän iloiseksi :)

Related Posts with Thumbnails