Hei!
Kiitoksia sähköposteista ja kiva kun olette kaivanneet :)
Olen ollut matkoilla Kouvolassa, Lappeenrannassa ja ehdin
tuossa etelä-suomessakin käydä. Siksi päivitykset ovat jääneet.
Otin hiukan omaa tilaa, lepoa ja rauhaa. Järjestelin ajatuksiani
ja tunteitani. Blogi on ollut hyvin pintapuolista liitoa, nyt olen
valmis purkamaan ajatuksiani teillekin ja raottaa elämääni enemmän.
Moni teistä tietääkin, että erosin miehestäni lasteni isästä.
Talvi ja syksy on ollut yhtä kaaosta, myös alku kevätkin.
On ollut jos mitä sairaalareissua, kolaria ja muuta hässäkkää siinä sivussa.
Niin ja ei ne erotkaan kovin helppoja ole kenellekään...
(Kuvakin kertoo sen, tie on ollut kivikkoinen kulkea... Mutta sen jälkeen..)
Eroon oli monta syytä, suurin syy varmasti hvyin henkilökohtainen,jota
en tohdi sanoa ääneen. Usein sanotaan näin kliseenä eron syyhyn, kasvettiin
erilleen. Kyllä sekin on totta, mutta niin tässä kuviossa oli myös
osuutta muuhunkin...
Ette varmasti usko, mitä kaikkea kävin läpi ja koin näiden asioiden myötä.
Elämäni on ollut
todella kovaa kaikkien tapahtumien myötä. Niin se kuuluu ollakin, ihminen
saa kannettavakseen niin paljon kuin pystyy kantamaan. Kun halvaannuin
vuonna 2008 luulin, että kovat ajat ovat siinä. En tiennyt että vielä kovemmat ajat
ovat edessä. Näistä kaikesta selvinneenä ja itseäni kasanneena ehjäksi,
tajusin alkutalvesta , että minäkin voin joskus saada onnen itselleni.
Näin taisi nyt käydä, tapasin ihanan miehen -sydän- ja sielunystävän.
Tunnen, että olen palavasti rakastunut. Olemme pitäneet yhteyttä ja tavanneet, tosin
välimatka pitää erillään. Asummehan eri kaupungeissa.
Mutta voi sitä tunnetta ja iloa, riemua ja onnellisuutta. En varmaan osannut
odottaa näitä tunteita, joita olen kokenut. En koskaan ole tuntenut mitään
samanlaista, en koskaan. Sydän sanoo sen, tämä on se oikea.
Niin kyllä vielä 37-vuotiaana voi löytää onnen, vastahan elämä
tästä alkaa. Niin minusta tuntuu, olen vihdoin vapaa kahleista ja saan
nauttia elämästä todella upean miehen rinnalla.
( Kivikkoisen tien jälkeen paistaa aurinko ja onnellisuus... Kivinen tie on
päättynyt ja elämä voi alkaa :) )
Uskotteko miten vaikeaa on ollut nämä vuodet ? On ollut todella vaikeaa olla hiljaa
ja näyttää olevansa muka onnellinen. Se on varmaan ollut pelkoa, mutta myös kulissia...
Nyt sen sanon, olen vapaa ja nautin tästä ja kiitos teille kun kuuntelitte :)
Olette kaikki lukijat minulle yhtä tärkeitä ja ihania, enää ei tarvitse
arpoa mitä kirjoitan tai sanon! Iso Kiitos!